tiistai 18. lokakuuta 2011

Osiriksen vuosihuolto

Aina lokakuussa koittaa Osiriksen vuoro päästä eläinlääkärin luokse rokotukseen ja tarkastukseen. Eilen siis töiden jälkeen pakkasin kissan kassiin ja matkustimme (ruuhka)bussilla lääkäriasemalle. Hiljaista oli kassissa tälläkin kertaa, pientä tärinää ja vapinaa lukuunottamatta...

Lääkärissä Osiris oli todella reipas ja tuli kassista ulos ihan itse katsellen kiinnostuneena ympärilleen. Osiris sai kehuja kiiltävästä, upeasta turkista ja lihaksikkaasta vartalosta. Painoa oli tullut hiukan lisää edellisestä kerrasta ja se oli nyt 5,01 kg. Pieni huomautus tulikin vatsaan ilmestyneestä pussukasta. Pojalle on ruoka maistunut viime aikoina vähän paremmin kuin Isikselle.... Hammashuolto taitaa olla jälleen edessä ensi keväänä, pääsevät molemmat kissat sitten samalla kertaa hammaslääkäriin.

Osirikselta otettiin myös verinäyte ja vihdoinkin sain näytteen lähtemään Hannes Lohen DNA-pankkiin. Aiemmin Osirikselta on saatu näyte todella helposti, mutta tällä kertaa hän päättikin että tämä ei olekaan kiva juttu, murahteli ja tuijotti lääkäriä siihen malliin että tämä katsoi parhaaksi antaa pojalle pienen rauhoituspiikin. Kotona Osiris oli jo ihan normaali ja siellä innokkaana odottava Isiskään ei tällä kertaa sähähdellyt oudon hajuiselle kaverille.

3 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Olette urheita! Ruuhkabussi....Hmmm. Me ei uskallettaisi.

Heidi kirjoitti...

Kertoiko lääkäri miten ylimääräisen mahapussukan saa pois?! Meillä on molemmilla kissoilla hiukan ylimääräistä vatsassa ja varsinkin Paavolla, joka syö kupit tyhjäksi, jos Harmilta jää jotain... raukka oli meille tullessa todella laiha, joten siksi ymmärtää tuon pohjattoman vatsan.

Kai sitä pitäisi taas pienentää ruoka-annoksia. Vaikka toisaalta yksi lääkäri sanoi kerran Paavosta, että kotikissalla voi ylimääräistä vähän ollakin. ;)

Katariina kirjoitti...

Naukulan Mamma: Unohdin että kyseinen bussi on aina täynnä riippumatta kellonajasta. Kaikkeen tottuu autottomana! :)

Heidi: En huomannut sitä kysyä, totesi vaan että on hyvin yleistä kastraateilla tuollainen "kastraattipussi". ;) Ruoan vähentäminen taitaa olla paras keino, onhan niitä light-ruokia kissoillekin vaan mitä kissat niistä tykkäävät, en osaa sanoa. Meillä asia tuntuu etenevän niin että Isis nirsoilee ja Osiris sitten ajattelee että "syönpä tuonkin tuosta kuljeksimasta että ei mene hukkaan..." Ei kai se niin vaarallista ole näillä ei näyttelykissoilla, kunhan ei ylipainoa sentään tule. Paavo näyttää ihan sopivalta minun silmään. :)