sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Huomionkipeä kissaneiti

Sain vinkin hauskasta kissasarjakuvasta, jonka kissa on aivan kuten Isis. Koko viikonloppu on taas pörrätty sylissä ja vaadittu huomiota saman kaavan mukaan kuin sarjakuvassa. Meillä tosin huomiota saa viimeistään siinä vaiheessa, kun kissa roikkuu tietokonetuolin selkänojassa kehräämässä. Isäntä on koittanut saada jatko-opintoihin liittyvää lopputyötä tehdyksi ja joutui sulkeutumaan ovien taakse kun ei saanut hetken rauhaa Isikseltä.


Rapsuta nyt masusta, edes ihan vähän...


Voitto!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Juomalähteellä

Meille ilmestyi eilen omituinen pulputtava vekotin, kissojen juoma-automaatti. Pitkään harkitsin onko meillä tarvetta automaatille, vai jääkö se vain pölyttymään hoitamattomana kaappiin. Nyt talvella kissojen ruokavalioon on sisältynyt myös iltaraksut, eikä juominen vaikuta olevan sen ansioosta lisääntynyt, kuten pitäisi olla. Tuumasta toimeen siis! Automaatiksi valikoitui keraaminen Lucky-Kitty, minkä voi pestä astianpesukoneessa. Pumppu puhdistetaan tietenkin käsin.



Aluksi pulputtava vekotin pelotti Osirista, mutta hyvin pian se alkoi kiinnostamaan kovasti ja tassulla piti ottaa ensikosketus veteen. Isis katseli laitetta sylistä suurin silmin, sitä pelotti enemmän. Osiris on aina tykännyt vesileikeistä muutenkin, Isis taas ei ole niin kiinnostunut vedestä. Aamulla poika yllätettiin jo juomasta automaatista innoissaan! Ehkä Isiskin oppii vielä kiinnostumaan laitteesta, kunhan tottuu ensin sen ääneen. Riittääpähän kissoilla ainakin tekemistä päivällä, kun ihmettelevät laitetta kotona.

Automaatti sijaitsee vessassa, joten palveluskunnan huoleksi jää vielä informoida mahdollisia miespuolisia vieraita laitteen käyttötarkoituksesta... Automaatin koko "yllätti". :)

perjantai 18. helmikuuta 2011

Pikku vinkki


Me ei enää haluta Miamoria! Me halutaan hiiriä!

Roskakoriin päättyi hiiriparan tie...

tiistai 15. helmikuuta 2011

Kissakuvahaaste 148: Siivous

Meiltä kissakuvahaasteeseen osallistuu tällä kertaa Osiris. Osiris on yleensä kiinnostunut seurailemaan kodin askareita ja vahtimaan että tulee hyvää jälkeä.


Imuri kaivetaan esiin kerran viikossa ja se ei pelota kumpaakaan kissoistamme. Lähinnä sen ääni ärsyttää ja kissat menevät keittiön pöydän alle tuolille makaamaan ja tarkkailevat tilannetta sieltä. Jos (ja yleensä kissaperheessä kun) imuroinnissä vierähtää pidempi tovi karvoja sohvasta yms. imuroidessa, saattavat Osiris ja Isis osallistua imuroinnin loppuvaiheessa hyökkäilemällä tuon jännän laahaavan kapineen kimppuun. :)


Osiriksen tapana on myös toimia virallisena valvojana tässä päivittäisessä, kissoille tärkeässä siivoustoimenpiteessä. Aina kun laatikosta nostetaan kansi päältä Osiris syöksyy kiireesti paikalle puskemaan kättäni ja kerjäämään huomiota. Tämä tapahtuu lähes aina, vaikka herra olisi parhaillaan nukkumassa kiipeilypuun ylätasollakin. Sen jälkeen Osiris asettuu tarkkailuasemiin ja katsoo että jäljestä tulee hyvää eikä mitään likaisia murusiakaan jää huomaamatta. Välilä pitää myös tassulla hiukan auttaa. Hui, olipa meillä pöllyävä hiekka käytössä, taas yksi miljoonannesta mikrohiekkakokeilusta jonka jälkeen palattiin samaan vanhaan isorakeiseen hiekkaan. Tämä piti kyllä lupauksensa kulkeutuvuuden suhteen, eli kulkeutui huomattavasti vähemmän kuin muut kokeilemamme mikrohiekat, mutta se pöly...!(Kuva on otettu joulun alla kun meinasin aiemmin jo tästä hassusta(?) tavasta kirjoittaa).

lauantai 12. helmikuuta 2011

Synttärityttö


Meidän rakas, kaunis Isis-neitimme täyttää tänään 12.2. jo 2-vuotta! Onnea!


Syntymäpäivää on juhlittu syömällä herkkuruokaa (mm. aamulla Almo Naturen lohta herkkuraksuilla höystettynä) sekä leikkimällä tällä Isiksen synttärilahjaksi saamalla huiskulla. (Huisku ei ollut kovin laadukas ostos kun heti ensimmäisellä käyttökerralla sulkia irtosi). Lisäksi sylissä on pörrätty ahkerasti ja rapsutuksia ansaittu. Illalla vielä herkutellaan kissanminttunapeilla ja muilla kaapista löytyvillä herkuilla.


Niin se aika vaan menee, tuntuu että olisi ollut kuin eilispäivä kun kävimme hakemassa Isiksen kotiin emonsa hoivista. Isis palvelusväkineen lähettää lämpimät onnittelut kaikille kuudelle sisarukselleen! Erikoisterveiset siniselle siskolle Liisille sekä tietysti Emma-emolle ja Helmi-mummolle Lumihelmen kissalaan!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Eurooppalaisia sukulaisia

Liityin tämän vuoden alusta myös Suomen Rotukissayhdistykseen ja tänään oli postilaatikkoon tupsahtanut SUROKISSA:n eli yhdistyksen jäsenlehden viime vuoden viimeinen numero. Yllätykseksi lehden mukana tuli seinäkalenteri, missä eurooppalaiset olivat päässeet joulukuun roduksi.


Sivulle oli päässyt tuttujakin, punatäplikäs komistus alemmalla rivillä on Kasperi eli SP FI*Feronian Quercus Borealis, Osiriksen enopuoli ja samalla pentuaikojensa toveri (asuu samassa kodissa Osiriksen emon kanssa).

Samaan juttuun voisinkin lainata vielä kuvat kissojemme vanhemmista, kun heitä ei ole tullut vielä esiteltyä. :)


Tässä on Tinka eli GIC FI*Kassilan Divine Dame, Osiriksen emo. Kuva Pekka Savolainen. Osiriksen eestiläisestä isästä Asgard Thor Dartista ei minulla ole kuvaa, mutta komea mustasavu eurooppalaisherra on kysymyksessä.


Kuvassa on Emma eli FI*Kassilan Etevä Emäntä, Isiksen emo. Kuva Heikki Siltala.


Ja tässä on tietenkin Isiksen isä Pörri, eli GIC FI*Kassilan Captain Coffee. Kuva Heikki Siltala.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Paras lepopaikka



Niin?! Aiotko heittää meidät nyt pois tästä, vai? Mekin halutaan nukkua puhtaissa lakanoissa!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Käytöskukkaset

Kissamme ovat ihania, mutta kuten varmasti useimmilla kissoilla, on Osiriksella ja Isikselläkin omat pahat tapansa. Tänään aamulla kun Osiris paukutti makuuhuoneen, missä palveluskunnan toinen jäsen vielä nukkui, ovea niin tuli mieleen kirjoittaa näistä varjoisammistakin puolista.

Osiriksen ärsyttävin tapa on siis satunnainen häiriköinti. Osiris on aamuvirkku ja kaipaa heti aamiaisen jälkeen jotakin toimintaa. Puoliunessa oleva palveluskunta ei aina ole virkeimmilään aamutuimaan, joten silloin herra hakee huomiota esimerkiksi juuri paukuttamalla ovia. Samoin viikonloppuisin Osiriksen vatsa ei aina ole samaa mieltä palveluskunnan unentarpeen kanssa, vaan yleensä viimeistään kahdeksan jälkeen alkaa oven raapiminen ja paukuttaminen tehostettuna huutamisella. (Meillä kissat eivät siis pääse makuuhuoneeseen öisin, koska kokemuksen mukaan herätyksiä olisi silloin tiedossa pitkin yötä). Toki välillä Osiriksellekkin maittaa pidemmät aamu-unet, mutta hänellä on tehokas keino saada tällä tavallaan ainakin negatiivista huomiota osakseen. Paras tietysti olisi jos häiriköintiä ei huomioisi lainkaan, mutta helppoa ei sekään ole. Muuten Osiris onkin aika kiltti poika, mitä nyt silloin tällöin keksii Isiksen kanssa jotakin tuhoja tehtäväkseen.

Isis taas ei osallistu häiriköintiin eikä raavi ovia, vaan istuu ihmeissään vieressä katselemassa mitä toinen oikein möykkää. Isiksellä sen sijaan on tapana nakerrella paikkoja, meiltä löytyy muun muassa useita pureskeltuja kännykkälaturinjohtoja ja keittiöpyyhkeissä on pieniä hampaanreikiä. Olen katsellut että Isis tosiaan kiipeää pöydälle ja alkaa järsiä reikiä pyyhkeisiin. Onneksi tämä ikävä tapa on vähentynyt viimeaikoina, olisiko sitten iän karttuessa tapahtunut aikuistumista tai jotain siihen suuntaan.