keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Juomalähteellä

Meille ilmestyi eilen omituinen pulputtava vekotin, kissojen juoma-automaatti. Pitkään harkitsin onko meillä tarvetta automaatille, vai jääkö se vain pölyttymään hoitamattomana kaappiin. Nyt talvella kissojen ruokavalioon on sisältynyt myös iltaraksut, eikä juominen vaikuta olevan sen ansioosta lisääntynyt, kuten pitäisi olla. Tuumasta toimeen siis! Automaatiksi valikoitui keraaminen Lucky-Kitty, minkä voi pestä astianpesukoneessa. Pumppu puhdistetaan tietenkin käsin.



Aluksi pulputtava vekotin pelotti Osirista, mutta hyvin pian se alkoi kiinnostamaan kovasti ja tassulla piti ottaa ensikosketus veteen. Isis katseli laitetta sylistä suurin silmin, sitä pelotti enemmän. Osiris on aina tykännyt vesileikeistä muutenkin, Isis taas ei ole niin kiinnostunut vedestä. Aamulla poika yllätettiin jo juomasta automaatista innoissaan! Ehkä Isiskin oppii vielä kiinnostumaan laitteesta, kunhan tottuu ensin sen ääneen. Riittääpähän kissoilla ainakin tekemistä päivällä, kun ihmettelevät laitetta kotona.

Automaatti sijaitsee vessassa, joten palveluskunnan huoleksi jää vielä informoida mahdollisia miespuolisia vieraita laitteen käyttötarkoituksesta... Automaatin koko "yllätti". :)

3 kommenttia:

Naukulan Mamma kirjoitti...

Tuohan näyttää ihan mallikkaalta! Ilmankos kelpaa Jumalolennoille :) Naukulan versio on vain tyhmä muovinen....Siksi se kai ei kelpaakaan.....

Päivi kirjoitti...

Onpa teillä tyylikäs! Meillä on vain muovinen. Pölyttymässä kaapissa. Ei voida käyttää, kun Enna on niin kamala vesipeto. Vettä on parin metrin säteellä lähteen ympärillä heti. Vain kylppärissä sitä voisi pitää, mutta sinne taas ei ole ovet koko ajan auki.

Katariina kirjoitti...

Päivi: Laitoin sen kanssa siksi vessaan, että siellä voi rauhassa ruiskutella vettä ympäriinsä. Hieman tuo muistuttaa pisuaaria mielestäni kun on noin iso. :D Täytyy ehkä miettiä vielä parempaa sijoituspaikkaa...

Naukulan Mamma: Ymmärrän kyllä tyttöjä jos vaihtoehtoina on Mariskooli ja automaatti! :)