perjantai 11. marraskuuta 2011

Kuulumiset

Kuvapäivitystä on tuloillaan myöhemmin, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella hieman meidän "tiimin" tutustumisen etenemisestä. Nimittäin kissoille kuuluu jo parempaa, voisi sanoa jopa että hyvää! :)

Osiriksen sydän vaikuttaisi sulaneen pienokaiselle muutamassa päivässä. Kolmikko on nyt ollut samassa tilassa kaksi päivää töissä ollessamme ja hyvinhän se on mennyt. Osirikselta pääsee enää satunnaisia murahduksia Gerizahin lähellä ja Isikselle se ei enää ärhentele. Osiris ja Isis seuraavat pennun touhuja kiinnostuneina ja yhdessä on jo leikitty mm. piilosta verhojen takana ja eilen tyttöset juoksivat oikein kunnon iltavillit yhdessä.

Isis on alusta saakka ollut ystävällinen tulokkaalle ja yrittänyt päästä tekemään lähempää tuttavuutta, mutta Gerizah on sille sähähdellyt ja Isis onkin siksi hieman vetäytynyt sivuun seuraamaan tapahtumien etenemistä. Nyt Isiskin on jo normaalimpi käytökseltään, tosin hieman se vaikuttaisi edelleen väistävän esimerkiksi huiskalla leikkiessä, ihan kuin ajatellen että mitäpä minä tässä, pennun pitää saada leikkiä... Osiris taas vaikuttaisi jo normaalilta palveluskunnan seurassa ja meidän väliset rutiinit palailevat pikkuhiljaa ennalleen.

Keskiviikkona Gerizah sai ensimmäisen vieraan, kun Iltavilli-kissalan Päivi saapui neitiä tapaamaan ja toi lahjaksi hienon "maunvihreän" huiskalelun. :) Ovea avatessa neiti juoksi täyttä häkää suoraan rappukäytävään esittelen näin maumaisia piirteitään vieraalle. Palveluskunnalla on siis vielä oppimista maupennun altiivisuudesta verrattuna eurooppalaisiin...

Pikkuneiti on hurmannut meidät ihmiset aivan täysin suloisuudellaan. Töihin on vaikea päästä lähtemään, kun Gerizah haluaisi maata olkapäillä kaikkien aamutoimien ajan, jolloin esimerkiksi hampaiden peseminen on hieman haastavaa. Kasvattaja kuvaili pentua adjektiiveilla adventurous sekä talkative, ja nämä molemmat pitävät kyllä paikkansa!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan uuteen tulokkaaseen! P

Mamma N kirjoitti...

Hyvältä vaikuttaa! Olemme niin iloisia ja onnellisia teidän kodin ihanista tapahtumista :)

sitruuna kirjoitti...

Tervetuloa mau-taloudeksi. Ne juoksee ovelle kun ovikello soi, ei sohvan alle piiloon... :D