tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tunnustusta Jumalolennoille


Iltavillit muistivat Osirista ja Isistä The Gorgeus Blogger-tunnustuksella, kiitos kaunis! Palveluskunta vastaa kysymyksiin:

1. Milloin aloitit blogisi?
Perustin blogin alunperin jo elokuussa 2009, mutta sitten epäröin ja päätinkin olla kirjoittamatta mitään. Marraskuussa 2010 muutin mieleni ja päätin laittaa toimeksi blogin suhteen eli suhteellisen tuore blogi on kysymyksessä.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoitan kissojemme kuulumisista ja tekemisistä sekä ehkä hieman myös palveluskunnan elämästä, kissoihin liittyen kuitenkin.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Hmm, eipä tässä taida olla mitään kovin erityistä. Mielestäni lähes kaikki kissablogit ovat kovin samankaltaisia, erityisen niistä tekeekin juuri erilaiset päähenkilöt eli kissat. :)

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen jo pitkään seurannut useita kissablogeja ja mietin miksi en raportoisi omienkin kissojeni kuulumisista, ts. hekin ovat blogin arvoisia. :) Lisäksi on kiva että kissoista tallentuu johonkin kuvia muutenkin kuin röykkiöksi tuonne koneen muistiin.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Suurin ongelma meillä taitaa olla tuo kuvien laatu, kissojen (ja varsinkin mustien ja leikkivien tai ylipäätään liikkuvien sellaisten) kuvaaminen on todella haastavaa. Omat kissakuvani ovat ihan onnettomia, mutta meidän pääkuvaajallakin on järjestelmäkameransa kanssa vielä opittavaa verrattuna useisiin muihin kissablogeihin... :) Myös blogin ulkoasu muuten tuntuu olevan sellainen mitä tekisi jatkuvasti mieli muuttaa, kun se ei koskaan ole tarpeeksi hyvä mielestäni.

Laitamme kiertopalkinnon eteenpäin rotutovereille Napille ja Netalle.

2 kommenttia:

Naukulan Mamma kirjoitti...

Hyvä, että päätit "alku kankeuksien" jälkeen aloittaa!

Katariina kirjoitti...

Ei ole kaduttanut jälkeenpäin :)