tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tunnustus

Saimme Naukulasta tällaisen tunnustuksen, kiitos kiitos. :)


"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"

Tunnustuksen saajaksi katsomme tietysti itse jumalolennot eli Osiriksen ja Isiksen, vaikka kirjurina toimiikin allekirjoittanut.



Viikonloppuna palveluskunta oli ulkoilemassa ja meillä oli illalla muutamia vieraita - Isiksen iloksi ja Osiriksen kauhuksi. :) Isis tykästyi erään vieraan laukkuun ja kävikin hienovaraisesti tarkastamassa laukun sisällön moneen kertaan, kunnes puutuin peliin. Isis oli piilottanut laukkuun lempparihiirensä, jonka sain sieltä pelastettua että se ei vahingossa lähtenyt vieraan matkaan.


Viime kerralla meidän Zooplus-lähetys oli pakattu kahteen pieneen laatikkoon, mikä oli hyvä vaihtoehto pakkauksen kestävyyden kannalta. Isis piti erityisesti tässä pienessä laatikossa loikoilusta ja vietti paljon aikaa laatikossa haaveillen...


Aamuisin kun muut verhot ovat vielä kiinni, viihtyy Osiris usein kahvinkeittimen päällä tähystelemässä pikkuikkunasta mitä ulkona tapahtuu.

Jaamme tunnustuksen eteenpäin seuraavasti: Iltavilleille, Paavolle & Harmille sekä K-Blogiin.

5 kommenttia:

Mindy kirjoitti...

Onpa hyvin ystävällistä Isikseltä antaa vieraan viemisiksi oma lempparihiiri. :)
Kahvinkeitin näyttää olevan vallan mainio tähystyspaikka, kunhan ei liikoja hötkyile.

Heidi kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta! :)

Tuo kahvinkeittimen päällä makaaminen... varsin eksoottista :D

Katariina kirjoitti...

Mindy: Isis on aina niin huomaavainen, harmi vaan että tylsä palvelija pelasti hiiren pois kassista ajatellen että Isis myöhemmin katuisi lahjoitustaan...

Lepopaikan mukavuudesta ei ole niin väliksi, mikä vaan kelpaa Osirikselle kunhan se on mahdollisimman korkealla ja varustettu hyvällä näköalalla!

Heidi kirjoitti...

Vielä noista hiiristä... meidän ihminen on mennyt joskus jumppaan ja tossuja pukiessa ihmetellyt, että mitä täällä on - no tsemppihiiri tietenkin! ;)

Katariina kirjoitti...

Ihana yllätys! :D Hiirestä oli varmasti apua!