tiistai 15. marraskuuta 2011

Lelulaatikon uusi elämä

Täällä on tänään koitettu kuvata Gerizahin leikkejä ja todettu että mustasavumaun kuvaaminen on vähintään yhtä haastavaa kuin mustan kissan kuvaaminen!



Vika tosin on aivan muissa asioissa kuin itse mallissa, yritystä ei poseerauksessa puuttunut...


Kissojemme lelulaatikkona toimiva lyttääntynyt laatikko on saanut uuden elämän Gerizahin tultua taloon. Useina päivinä töistä palatessamme koko laatikko on tyhjennetty lattialle ja lelut pelattu eri puolille asuntoa. Kaikki laatikosta löytyvät lelut ovat uusia ja kiinnostavia pikkuneidille.

Aiemmin Osiris on silloin tällöin vaivautunut kaivamaan matolelunsa laatikosta pelejään varten ja Isis puolestaan tehnyt saman pienille karvaisille hiirille, muutoin laatikon sisältö on ollut käyttämättömänä pitkään. Leikkiin herrasväen on innostanut lähinnä kaapissa piilossa säilytettävät lelut, kuten huiskat. Viimeisen viikon ajan (alkushokin jälkeen) Osirikselle ja Isikselle on kelvannut leikiksi vain rallien juokseminen tulokkaan kanssa. Meidän kolmen kissan tiimi toimii edelleen loistavasti, ongelmia ei ole havaittavissa!

3 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Ihania kuvia! Loistavia uutisia myös. Ihana lauma :)

Mindy kirjoitti...

Voi tuota tulokkaan intoa! Siinä on alkuasukkailla ihmettelemistä tuollaisen vipeltäjän kanssa.

Katariina kirjoitti...

Naukulan Mamma: Kiitos! Laumaan olen kyllä todella tyytyväinen :)

Mindy: Gerizahilla tosiaan intoa riittää, alkuasukkaatkin ovat reipastuneet kun pienen kanssa täytyy juosta rallia jatkuvasti...