Täällä on tänään koitettu kuvata Gerizahin leikkejä ja todettu että mustasavumaun kuvaaminen on vähintään yhtä haastavaa kuin mustan kissan kuvaaminen!
Vika tosin on aivan muissa asioissa kuin itse mallissa, yritystä ei poseerauksessa puuttunut...
Kissojemme lelulaatikkona toimiva lyttääntynyt laatikko on saanut uuden elämän Gerizahin tultua taloon. Useina päivinä töistä palatessamme koko laatikko on tyhjennetty lattialle ja lelut pelattu eri puolille asuntoa. Kaikki laatikosta löytyvät lelut ovat uusia ja kiinnostavia pikkuneidille.
Aiemmin Osiris on silloin tällöin vaivautunut kaivamaan matolelunsa laatikosta pelejään varten ja Isis puolestaan tehnyt saman pienille karvaisille hiirille, muutoin laatikon sisältö on ollut käyttämättömänä pitkään. Leikkiin herrasväen on innostanut lähinnä kaapissa piilossa säilytettävät lelut, kuten huiskat. Viimeisen viikon ajan (alkushokin jälkeen) Osirikselle ja Isikselle on kelvannut leikiksi vain rallien juokseminen tulokkaan kanssa. Meidän kolmen kissan tiimi toimii edelleen loistavasti, ongelmia ei ole havaittavissa!
tiistai 15. marraskuuta 2011
perjantai 11. marraskuuta 2011
Kuulumiset
Kuvapäivitystä on tuloillaan myöhemmin, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella hieman meidän "tiimin" tutustumisen etenemisestä. Nimittäin kissoille kuuluu jo parempaa, voisi sanoa jopa että hyvää! :)
Osiriksen sydän vaikuttaisi sulaneen pienokaiselle muutamassa päivässä. Kolmikko on nyt ollut samassa tilassa kaksi päivää töissä ollessamme ja hyvinhän se on mennyt. Osirikselta pääsee enää satunnaisia murahduksia Gerizahin lähellä ja Isikselle se ei enää ärhentele. Osiris ja Isis seuraavat pennun touhuja kiinnostuneina ja yhdessä on jo leikitty mm. piilosta verhojen takana ja eilen tyttöset juoksivat oikein kunnon iltavillit yhdessä.
Isis on alusta saakka ollut ystävällinen tulokkaalle ja yrittänyt päästä tekemään lähempää tuttavuutta, mutta Gerizah on sille sähähdellyt ja Isis onkin siksi hieman vetäytynyt sivuun seuraamaan tapahtumien etenemistä. Nyt Isiskin on jo normaalimpi käytökseltään, tosin hieman se vaikuttaisi edelleen väistävän esimerkiksi huiskalla leikkiessä, ihan kuin ajatellen että mitäpä minä tässä, pennun pitää saada leikkiä... Osiris taas vaikuttaisi jo normaalilta palveluskunnan seurassa ja meidän väliset rutiinit palailevat pikkuhiljaa ennalleen.
Keskiviikkona Gerizah sai ensimmäisen vieraan, kun Iltavilli-kissalan Päivi saapui neitiä tapaamaan ja toi lahjaksi hienon "maunvihreän" huiskalelun. :) Ovea avatessa neiti juoksi täyttä häkää suoraan rappukäytävään esittelen näin maumaisia piirteitään vieraalle. Palveluskunnalla on siis vielä oppimista maupennun altiivisuudesta verrattuna eurooppalaisiin...
Pikkuneiti on hurmannut meidät ihmiset aivan täysin suloisuudellaan. Töihin on vaikea päästä lähtemään, kun Gerizah haluaisi maata olkapäillä kaikkien aamutoimien ajan, jolloin esimerkiksi hampaiden peseminen on hieman haastavaa. Kasvattaja kuvaili pentua adjektiiveilla adventurous sekä talkative, ja nämä molemmat pitävät kyllä paikkansa!

maanantai 7. marraskuuta 2011
Pariisin tuliainen
Jumalolentojen palveluskunta vietti viikonlopun Pariisissa ja kissat jäivät kotiin pitämään taloa pystyssä. Ystävämme kävivät huolehtimassa herräsväestä täällä kotosalla ja se oli sujunut varsin hyvin, Osiriskin oli uskaltautunut jonkinlaiseen kommunikaatioon sekä ulkoilemaan parvekkeelle vaikka ei yleensä oikein vieraista välitäkään.
Kun palasimme kotiin myöhään sunnuntaina illalla, oli meillä mukana kissoille melkoinen tuliainen: Mauland Gerizah, mustasavun värinen egyptinmau! Thank you Virna for this little beauty!
Toisena iltana uudessa kodissa väsyttää, kun ollaan koko päivä leikitty ja koitettu tutustua uusiin kavereihin...
Neiti tulee siis Mauland-kissalasta Pariisin lähettyviltä ja on ensivaikutelman mukaan oikein mukavan luonteinen, reipas ja puhelias tapaus! Ikää pienokaisella on hieman päälle neljä kuukautta. Lämpimät kiitokset Päiville avusta ja kaikista neuvoista, ilman apuasi tämä tuskin olisi ollut mahdollista, tai ainakin erittäin hankalaa! :)
Sitten vielä hieman matkakertomusta. Lensimme Pariisiin perjantaina aamulla, eli meillä oli kaksi päivää aikaa tutustua kaupunkiin lukuisine nähtävyyksineen. Perjantaina ehdimme käväistä Musée d'Orsay:lla ihmettelemässä impressionistien luomuksia ja lauantaina Notre Damessa, muuten aika meni kävellessä ympäri kaupunkia ja ihmetellessä nähtävyyksiä ulkoa käsin. Kaksi päivää Pariisissa on aivan liian lyhyt aika, joten nähtävää jäi paljon seuraavaksi kerraksi!
Louvre-museo, jonka lähellä hotellimme sijaitsi.
Pariisissa ei (onneksi) katukissoja näkynyt kuljeskelemassa, mutta tämä punainen kissa kurkisteli matalalla olleesta ikkunasta Riemukaaren lähellä.
Egyptiläistä tunnelmaa Châtelet:n metroaseman lähistöllä...
Notre Dame
Perjantaina kävimme illallisella Gerizahin kasvattajan kanssa italialaisessa ravintolassa Latinalaiskorttelissa, kasvattaja kun on italialainen syntyperältään ja uskoi että italialaisesta löytyisi kasvissyöjälle (eli allekirjoittaneelle) paremmin vaihtoehtoja kuin ranskalaisesta keittiöstä. Sunnuntaina aamupäivällä matkustimme junalla kasvattajaa lähimmälle asemalle, mistä hän tuli meidät noutamaan miehensä kanssa lounaalle - italialaiseen ravintolaan jälleen! :) Lisäksi seuraan liittyi toinenkin ranskalainen maukasvattaja Marylène, joka kasvattaa pronssitäplikkäitä egyptinmau-kissoja.
Pitkän kaavan mukaan nautitun lounaan jälkeen kiiruhdimme tapaamaan kasvattajan kissoja ja tapasimme silloin vasta ensimmäisen kerran Gerizahin! Pentueessa on kaksi mustasavutyttöä ja niiden kuvia ahkerasti katselleena ja kuvien perusteella valinneena luulin tunnistavani Gerizahin, mutta luonnossa tyttöjä oli lähes mahdotonta tunnistaa... Kasvattajakin joutui vielä tekemään tarkastuksen moneen kertaan että oli pakannut oikean pennun kassiin. :)
Kissakatselmuksen jälkeen kävimme paperiasiat läpi ja sitten olikin jo kiire lentokentälle, minne saimme kasvattajalta autokyydin. Autossa Gerizah piti aikamoista meteliä ja yritti päästä kassista ulos väkisin, onneksi SturdiBag on kestävää tekoa eikö vahinkoja päässyt tapahtumaan. Lentokentällä kassissa oli jo hiljaista ja Gerizah katseli uteliaana ympärillä kulkevia ihmisiä. Turvatarkastusta varten olin laittanut sille valjaat, jotta pelästyessään pentu ei ainakaan pääsisi karkuun ja hyvinhän sekin sujui. Lentokoneessa kassissa oli edelleen hiljaista, väsynyt palveluskunta ei ainakaan kuullut mitään penkin alla olleesta kassista. Helsinkiin saavuttuamme avasin kassin verhoa ja sitten ranskattarella oli taas paljon sanottavaa. Kotiin pääsimme autokyydillä ja siitä alkoikin sitten uudet haasteet Gerizahille ja kotimiehillemme Osirikselle ja Isikselle.
Isis on ollut todella reipas ja yrittää koko ajan päästä lähempiin tekemisiin tulokkaan kanssa ja tyttöjen on nähty jo haistelevankin toisiaan ilman sähinää. Osiris sen sijaan on kiukkuinen kuin ampiainen ja murisee jatkuvasti, jopa Isikselle ja palvelusväelle. Toivottavasti herrakin leppyy ajan mittaan, nyt illalla alkaa jo näyttää hieman lupaavammalta.

lauantai 29. lokakuuta 2011
Varoitus?
Perjantaiaamuna herätessäni keittiössä odotti tällainen yllätys. On mahtanut olla tylsää yöllä?! Nämä yllätykset olivat meillä arkipäivää kun kissat olivat vielä teini-iässä ja siitä syystä meillä onkin kaikki paperit pidetty kaapissa. Täällä uudessa asunnossa ei talouspaperi mahtunut kaappiin joten ajattelin että kissat ovat jo aikuisia joten ehkä paperikin saa olla rauhassa...
Ehkä tämä pitäisi ottaa varoituksena, eli kissat antoivat merkin siitä millaista elämä tulee taas pian olemaan... ;)
tiistai 18. lokakuuta 2011
Osiriksen vuosihuolto
Aina lokakuussa koittaa Osiriksen vuoro päästä eläinlääkärin luokse rokotukseen ja tarkastukseen. Eilen siis töiden jälkeen pakkasin kissan kassiin ja matkustimme (ruuhka)bussilla lääkäriasemalle. Hiljaista oli kassissa tälläkin kertaa, pientä tärinää ja vapinaa lukuunottamatta...
Lääkärissä Osiris oli todella reipas ja tuli kassista ulos ihan itse katsellen kiinnostuneena ympärilleen. Osiris sai kehuja kiiltävästä, upeasta turkista ja lihaksikkaasta vartalosta. Painoa oli tullut hiukan lisää edellisestä kerrasta ja se oli nyt 5,01 kg. Pieni huomautus tulikin vatsaan ilmestyneestä pussukasta. Pojalle on ruoka maistunut viime aikoina vähän paremmin kuin Isikselle.... Hammashuolto taitaa olla jälleen edessä ensi keväänä, pääsevät molemmat kissat sitten samalla kertaa hammaslääkäriin.
Osirikselta otettiin myös verinäyte ja vihdoinkin sain näytteen lähtemään Hannes Lohen DNA-pankkiin. Aiemmin Osirikselta on saatu näyte todella helposti, mutta tällä kertaa hän päättikin että tämä ei olekaan kiva juttu, murahteli ja tuijotti lääkäriä siihen malliin että tämä katsoi parhaaksi antaa pojalle pienen rauhoituspiikin. Kotona Osiris oli jo ihan normaali ja siellä innokkaana odottava Isiskään ei tällä kertaa sähähdellyt oudon hajuiselle kaverille.

lauantai 15. lokakuuta 2011
Tunnustus
Jumalolennot saivat Paavolta ja Harmilta sekä ihmiseltään tunnustuksen, mistä kiitos kaunis!
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
Tunnustuksen saajan pitää
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Seuraavassa siis satunnaisia asioita Osiriksesta ja Isiksestä:
1. Kaveruksilla on ikäeroa päivälleen puoli vuotta, Osiris on syntynyt 12.8.2008 ja Isis 12.2.2009, joten tällä hetkellä Osiris on 3-v. ja Isis täyttää saman sitten helmikuussa.
2. Molemmat kissat on rodultaan eurooppalaisia lyhytkarvakissoja ja heidät on hankittu samalta kasvattajalta peräkkäisistä pentueista.
3. Osiris ja Isis ovat viime aikoina mieltyneet kunnolla raakaan lihaan eikä märkäruoat meinaa enää maistua ollenkaan lukunottamatta lihamaisia Applawseja yms. Osiris sentään vielä pitää Animondan vuokaruuista, Isis nirsoilee niitäkin ja Miamorit sun muut hutut jäävät kyllä mätänemään kuppiin. Tänä aamuna maistuivat kanasuikaleet.
4. Uudessa kodissa mukavin asia tuntuu molempien kissojen mielestä olevan lasitettu parveke. Parvekkeella ei ole kiipeilypuuta tai muuta mukavaa tähystyspaikkaa koska olemme tässä asunnossa vain väliaikaisesti, mutta onneksi parveketta kiertää puinen taso mihin on mukava hypätä ja vahtia siitä pihan tapahtumia...
5. Molemmat kissat ovat toiselta ammatiltaan (ensimmäinen ammatti on ihmisten seuralainen) leipureita: Osiris leipoo ja hieroo mammaa, Isis leipoo isännän mahaa. Kun otan Osiriksen syliin, alkaa se yleensä aina leipomaan kaulaani niin että kaula on aivan tulipunaisena jos kynnet sattuvat olemaan pitkät. Viikonloppuisin kissat pääsevät aamulla makuuhuoneeseen (normaalisti ovi on nukkuessamme kiinni), jolloin Osiris tulee välittämästi hieromaan niskaani ja pöyhimään hiuksiani. Isis taas saattaa maata kiipeilypuussaan ihan rauhassa kunnes se huomaa sohvalla istuvan ihmisen ja naukaisee ja juoksee kiireesti ihmisen syliin leipomaan.
6. Osiris ja Isis ovat mainioita matkustajia, pihahdustakaan ei yleensä boksista kuulu kun he saavat matkustaa samassa boksissa ja antaa turvaa toinen toisilleen. Isiksellä on tosin ollut lievää matkapahoinvointia, mutta siltä on vältytty kun matkaan on lähdetty vatsa tyhjänä.
7. Kumpikaan kissoista ei pidä kissanäyttelyistä: Osiris on aikamoinen arkajalka joten sen paikka ei ole näyttelyiden hälinässä ja Isis taas stressaa ilmeisesti viereiden kissojen hajuista niin että siltä menee hermot...
8. Isis nauttii kovasti harjaamisesta ja antaa kiltisti harjata joka paikasta, Osiris malttaisi olla vain pienen hetken paikallaan kun harjaan sen selkää, sen jälkeen poika alkaa murista ja rimpuilla. Onneksi kuitenkin tunnen Osiriksen niin hyvin että tiedän että se ei tee mitään, vaikka hieman varoitteleekin.
Sääntöjen kohdat 2-3 kuittaamme niin, että jokainen lukijamme saa poimia tunnustuksen tästä omaan blogiinsa. :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Kattihaaste 1: Polkuanturat
Kissakuvahaaste on uudistunut Kattihaasteeksi ja ensimmäisen haasteen aihe polkuanturat on niin kiva että yritämme vielä viime metreillä ehtiä mukaan...
Osiris ja Isis olivat muuttomme aikana mummolassa evakossa, mutta saapuivat uuteen kotiin tiistaina illalla ja nyt kun tupatarkastus on saatu tehtyä niin polkuanturoistakin on saatu muutamia kuvasia räpsäistyä.
Isiksellä on harmaat tassut...
... joten polkuanturatkin ovat harmaat.
Lukuunottamatta yhtä valkoista kilpparivarvasta, jonka antura on pinkki vaikka se ei tästä kuvasta näykään oikein.
Osiriksen polkuanturat ovat mustat pienet salmiakit. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)