sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ruokalähetys

Kuten monen muunkin kissan, myös Osiriksen ja Isiksen ruoat tilataan pääosin Zooplussalta Saksasta. Yhtä kertaa lukuunottamatta kaikki on mennyt hyvin, tilaukset on toimitettu joutuisasti ja ei ole tullut väärää tai rikkinäistä tavaraa eikä puuttunut myöskään mitään. Paitsi tietysti tölkit ovat olleet jonkin verran lommoilla, mutta lommoontuminen on nyt vähentynyt kun paketteihin on laitettu enemmän suojamateriaaleja. Paikallisen postin henkilökunta on jo oppinut, että paketin kanssa kannattaa tulla oven taakse heti klo 08:00, jolloin meillä yleensä on vielä kissojen palveluskuntaa paikalla ja ei tarvitse siten tehdä turhaa reissua painavan paketin kanssa. Niin ja autottomat palvelijat ovat tietysti tyytyväisiä kun ei tarvitse järjestellä paketille kyyditystä. Näin kävi myös eräänä aamuna tällä viikolla, mutta paketti ehdittiin ottaa lähempään tarkasteluun vasta viikonloppuna.


Joulukalenterin innoittamana päätin kokeilla ensimmäisen kerran tilausta firman suomalaiselta sivustolta ja tilauspäivänä luukusta löytyi tämä huikea Petteri (Puna?)kuono-lelu. Olihan siitä iloa ainakin pieneksi hetkeksi.

Tällä kertaa tuli tilattua lähinnä kissojen herkkuruokia Almo Naturea ja Feline Portaa yms. kun kaapissa oli vielä jäljellä perusvarastoa. Vakiotilattavamme Miamor ei nykyään meinaa maistua, vaan aiheuttaa ruoan peittelyä molemmissa kissoissa. Mukana tuli myös Sturdin kokoontaitettava matkavessa, mikä näyttää kyllä todella pieneltä, saattoi ehkä tulla tilattua vahingossa väärä koko. No, eiköhän tällekin jotakin käyttöä keksitä.

1 kommentti:

Täti Punainen kirjoitti...

Hauskaa, että tekin olette "löytäneet" zooplussan. Molla saa myös ruuat ja hiekat sieltä.;)