perjantai 14. tammikuuta 2011

Kissakuvahaaste 146: Kissa ja lapsi

Vuoden ensimmäisen kissakuvahaasteen aiheen huomatessani muistui mieleeni noin vuoden takainen lauantai, kun kummipoikamme oli meillä kyläilemässä ja hänestä tuli otettua muutama kuva Isiksen kanssa. Sekä lapsi että kissa ovat siis kuvissa noin 1-vuotiaita. Osiris ja Isis ovat tavanneet pieniä lapsia viimeisten vuosien aikana harvakseltaan ja eivät tunnu arastelevan heitä juurikaan. Tai no, Osiris ei oikein vierailijoista välitä muutenkaan vaan on mielummin omissa oloissaan silloin, mutta lapsien kyläillessä hänenkin mielenkiintonsa on joskus herännyt ja poika on tullut kurkkimaan makuuhuoneen ovelta mitä oikein tapahtuu. Meillä ei nimittäin ole lapsia varten leluja, joten lapset yleensä suuntaavat kissojen lelukopalle ja purkavat sen sisällön lattialle. Sekös kissoista on mukavaa, kun lelut kilisevät ja kaikki otetaan kerralla esille. Isis on lapsivieraista yleensä kiinnostunut ja seurailee touhuja pienen välimatkan päästä. Onpa hän käynyt puskemassakin pientä leikittäjää tai pitäisikö sanoa leikkijää.


Kummipojalla oli mukanaan tämä hienon vihreä taaperokärry, minkä kanssa hän silloin opetteli kävelemään. Isis ihastui kärryyn kovin ja käpertyi sinne nokosille.


Hupsista, tämähän lähti liikkeelle! "I trust you..."


... Kunnes vauhtia alkoi olla jo liiankin kanssa. :)

3 kommenttia:

Mindy kirjoitti...

Suloinen parivaljakko! Pysyy kärry entistä paremmin pystyssä, kun on kissapaino.

Iltavilli kirjoitti...

Viimeisessä kuvassa on jo menemisen makua! Isiksen korvatkin jo ihan vauhdin hurmasta luimuina! :D

Paavo ja Harmi kirjoitti...

Ihania! Meillä Paavo on tykännyt "leikkiä" sellaisen 2- vuotiaan kanssa.